sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pieniä vastoin käymisiä

Nyt on uusi sähköinen ankkurivinssi paikallan ja ensimmäisessä paikassa ankkurissa enkhuizen ankkuri lahdella. Mutta ei kaikki ongelmat siinä ole potkuri akselin painelaakerin laippa on lähtenyt irti rungosta. Ja nyt laminoin sitä täällä ankkurissa ja vahvista sitä että se kestää loppu reissun, no ei siinä vielä kaikki perämoottori potkuri on ilmeisesti ottanut kiinni jossain sulussa kiinni sillä seurauksella että potkurin yhdestä lavasta puuttu puolet eli joutuu jossain välissä ostamaan uuden potkurin perämoottoriin. 
Että lieviä vastoin käymisiä. Pitää ajatella positiivisesti ne on korjattavissa ja keli ainakin on hyvä 
+20 astetta lämmintä ja aurinkopaistaa

5 kommenttia:

  1. Kyllä siellä sitten kelpaa olla, vaikka korjaustöitä tehden. Juhannussunnuntai on ainakin Suomen länsirannikollla ollut kolea. Sadetta on roiminut kuin puutarhaletkusta,

    VastaaPoista
  2. Pienet remontit kuuluvat matkapurjehdukseen.

    VastaaPoista
  3. Hei. Ajattelin sua tänään töitä tehdessäni ja mietin mitä sulle nyt kuuluu. Minusta on mielenkiintoista katsella sinua, sillä teimme molemmat elämänmuutoksemme samoihin aikoihin ja sitten sattumalta näimme toisemme muutamia päiviä ennen lähtöäsi. Olen saanut opiskelupaikan ja olen siitä iloinen, monen vuoden sitoumushan se on täällä Kokkolassa oloon, eli jos tulet hengissä takaisin, voidaan sit taas nähdä toisemme sattumalta kassajonossa monta elämänkokemusta rikkaampina. Ehkä on parempi, että pienet vastoin käymiset tulevat vastaan nyt kuin keskellä ei mitään. Tai olisihan se kai hauskaa pysähtyäkin hetkeksi jonnekin Tahitille. Jos mulla olisi oma purjevene, ei mua haittaisi vaikka jäisinkin sinne, enkä koskaan palaisi takaisin. Purjehtisin vaan vähän rinkiä ja leikkisin tyttöjen kanssa simpukankuorilla.

    - E.

    VastaaPoista
  4. Moikka ja tsemppiä pikku vastoinkäymisille :-) Hyvin on matka silti edennyt.

    Miku

    VastaaPoista