sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Telakka 1

Venettä on laitettu kuntoon säilytystä varten tänään meni 2 pussia roskiin, täynnä ruosteisia säilykepurkkeja. kaikki ruosteiset tavarat menee roskiin, vuotanut suolavettä lokeroihin. Kun tulen takaisin veneelle on tiedossa skuuttikiskojen vaihto ja kaidetolppien jalkojen irti otto ja tiivistys.  Tänään tuli ylös vähän kauemmin vesillä ollut vanerivene.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Tänään nousi himene ylös

Tänään klo 08.30 himene nousi ylös nordsand boatyard whangarei. Siellä sen on tarkoitus olla noin 15 kuukautta. Ei ollut paljoa myrkkymaalia jäljellä melkein kaikki loput maalit lähti korkeapaine pesussa. Tänään kaaduin ja venäytin rintalihaksen nyt pari päivää lepoa sitten ruveta laittaa venettä valmiiksi säilytykseen.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Whangarei 1

Nyt on varmistunut että himene nousee 19 lokakuuta norsand boatyardille. Minä lennän suomeen 4 marraskuuta, suomessa olen 5 marraskuuta klo 06.16 aamulla. Tänään näin kun laskettiin brittiläinen teräspurjevene hidasta hommaa nostaa vene ylös tai laskea kun on vuorovesistä riippuva nostoluiska

tiistai 29. syyskuuta 2015

Whangarei new zealand

Maanantaina tulin tänne whangarei kaupunkiin koneella koko matka opualta tänne. Taas meni polttoaine linja tukkoon tyhjennän tankin dieselistä kun lähden takaisin suomeen kun palaan takaisin on tarkoitus vaihtaa kiintotankki isompaan joka tapauksessa. Venettä olen pikku hiljaa alkanut laittamaan säilytys kuntoon vielä on paljon järjestettävää ja talvikuntoon laittamista ennen kun nousee ylös todennäköisesti 15 tai 19 lokakuuta himene nousee ylös norsand boatyard siellä on himenen on tarkoitus olla noin 15 kuukautta. Tänään kävin kaupungissa kumiveneellä ruokaostoksilla tuli nähtyä myös toinen suomalainen vene sy homeless punainen allegro 27

tiistai 22. syyskuuta 2015

opua new zealand

tänne saavuin maanantaina klo 06.00 paikallista aikaa. klo 08.00 tuli kaksi viranomaista kirjaamaan minut sisään maahan, veivät minulta kanamunat, hunajan ja viimeisen tomaatin muuten kaikki muut ruoat sai jäädä. maanantaina meinasi himene palaa, kaminassa oli ilmeisesti vettä vähän sisällä ja alkoi kiehumaan kaminan lämmetessä ja alkoholi alkoi roiska ulos sytytti meripunkan palamaan ja muovisen säilytys laatikon onneksi sain sammutettua jauhesammuttimella ja vedellä. oli lähellä ettei koko vene palanut. oli vene sammutuksen jälkeen vähän valkoinen sammutusjauheesta, nyt on siivottu. sain sen kaminan kuntoon eilen avasin sen ja puhdistin vaihdoin siihen uuden liekkivahdin minkä olin ostanut suomesta mukaan. koneesta meni polttoaine linja tukkoon 30M ennen opuaa patentoin perämoottorin ulkotankin tilalle merellä 3 metrin vastaaallokossa ja 30kn vasta tuulessa pääsin sillä patentilla perille opuaan sain polttoaine linja auki eilen ja huolsin samalla koneen uudet polttoaine suodattimet ja öljyt+ suodatin. viikonloppuna lähden whangarei: hin soitin tänään norsands boatyard sain tarjouksen jättää himene sinne reilu vuodeksi ja palata suomeen takaisin töihin.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Via Inmarsat:

12vrk 34*40S 174*34E 1141M Tuuli w 20-25kn matkaa perille n 40M. Yolla
todennakoisesti perilla kaikki hyvin

Please note your reply is limited to 160 Latin characters or approximately 135 for non-Latin characters.

Sent via Inmarsat. The mobile satellite company

perjantai 18. syyskuuta 2015

Via Inmarsat:

11vrk 33*21S 175*39E 1044M tuuli w 5 kn kaikki hyvin matkaa jaljella 136M
aamulla delfiinit kavi tervehtiin

Please note your reply is limited to 160 Latin characters or approximately 135 for non-Latin characters.

Sent via Inmarsat. The mobile satellite company